varaa aika
Hammashoidot
Hammashoidot, kuten hammaskiven poisto ja hampaiden poistot tehdään meillä aina turvallisesti inhalaatioanestesiassa.
Koirien ja kissojen suun ja hampaiden terveydestä huolehtiminen on tärkeä osa lemmikin hoitoa. Hampaita tulisi myös harjata säännöllisesti ja käyttää lemmikeille tarkoitettua hammastahnaa (Esim. Virbac C.E.T.), jota myös klinikalla on hyllyssä mukaan myytävänä. Koiran tai kissan hengityksen ei pitäisi haista pahalle. Jos hengityksessä huomataan paha haju, tai hampaissa on näkyviä muutoksia, kannattaa varata aika eläinlääkärin tarkastukseen. Pahan hajun taustalla voi olla parodontiitti, mutta myös esimerkiksi hampaiden väliin juuttunut vierasesine tai muu kuin suoraan hampaisiin liittyvä sairaus, etenkin kissoilla, voi aiheuttaa epämiellyttävän hajun hengitykseen.
Hampaiden kuntoa voidaan päällisin puolin tutkia myös hereillä olevalta lemmikiltä, mutta huolellinen hammastarkastus vaatii aina anestesian. Hampaiden tutkimuksessa tarkastetaan myös ientaskujen syvyys ja otetaan tarvittaessa röntgenkuvat.
Eläinlääkäri tekee tutkimuksen ja röntgenkuvien perusteella suunnitelman jatkohoidosta. Hammaskiven poiston lisäksi voidaan hampaita joutua poistamaan. Klinikalla on hammasröntgen ja mahdollisuus tarvittavat poistot.
Hammaskiven poisto
Hammaskiven poisto tehdään koiralle tai kissalle tarvittaessa ja aina nukutuksessa. Nykyään markkinoidaan paljon myös hereillä tehtäviä puhdistuksia, mutta näissä ei päästä puhdistamaan kuin hampaiden ulkopinnat. Hereillä tehtävä hammaskiven poisto voi myös tuntua lemmikistä hyvin epämiellyttävälle. Kun hammaskiven poisto tehdään anestesiassa, voidaan myös takimmaiset hampaat, hampaiden sisä- ja purupinnat, sekä ientaskut puhdistaa kunnolla.
Poistotarpeen tiheys vaihtelee hieman yksilön mukaan. Hammaskiven muodostumisnopeuteen vaikuttaa mm. rotu/koko, lemmikin syömä ravinto, sekä se, kuinka usein hampaita pestään. Hammaskivi tulisi poistaa viimeistään siinä vaiheessa, kun hampaisiin on kertynyt paksumpi kerros hammaskiveä tai ikenissä havaitaan punoitusta. Parasta olisi kuitenkin toimia ennalta ehkäisevästi ja huolehtia suun terveydestä säännöllisesti, usein tarvittava hammaskiven poiston väli on 1-2 vuotta.
Hampaiden poistot
Hammaskiven poiston yhteydessä suusta suositellaan otettavan myös röntgenkuvat, sillä hampaiden juurialueen kuntoa on mahdotonta arvioida luotettavasti ilman röntgenkuvaa. Eläinlääkäri tekee kliinisen tarkastuksen ja röntgenkuvien perusteella arvion siitä, onko hampaita tarpeen poistaa. Mm. seuraavat syyt voivat olla poiston syynä: kissojen hammassyöpymä (ks. alta lisätietoa), parodontiitti (hampaan kiinnityskudoksen tulehdus), murtunut hammas (jos juuri on paljastunut ja tulehtunut), juurialueen tulehdus tai paise, hampaiden epänormaali kasvu (esim. maitohampaat eivät irtoa ajallaan) sekä kasvaimet tai kystat suussa.
Hampaiden poistot tehdään Vetvuoreksessa suunnitellusti ja poistettavien hampaiden määrä käydään omistajan kanssa läpi ennen toimenpidettä tai tarvittaessa puhelimitse toimenpiteen aikana. Äskettäin sattuneen vaurion ollessa kyseessä on hammasta mahdollista usein hoitaa myös ilman poistoa. Näihin toimenpiteisiin ohjaamme hampaisin erikoistuneille klinikoille.
Poistot tehdään inhalaatioanestesiassa ja lemmikki saa tarvittavat kipulääkkeet mukaansa. Antibioottien käyttöä pyritään välttämään. Poiston jälkeen on tärkeää antaa lemmikille pehmeää ruokaa ja mahdollisuuksien mukaan huuhdella haava-aluetta kotona. Haavat paranevat yleensä 7-14 päivän aikana ja kotiohjeessa kerrotaan tarkemmat hoito-ohjeet kussakin tapauksessa.
Kissojen hammassyöpymä
Kissan hammassyöpymä, eli FORL (Feline Odontoclastic Resorptive Lesions), on yleinen hammassairaus kissoilla. Hammassyöpymässä hampaiden rakenne alkaa hajota, erityisesti hampaan juuren ja kruunun rajapinnasta. Tämä aiheuttaa voimakasta kipua ja johtaa lopulta hampaan menetykseen. Kissan hammassyöpymän oireita voivat olla mm. lisääntynyt syljeneritys, syömishaluttomuus tai pureskeluvaikeudet, punoittavat ikenet, sekä kipuun viittaavat käytösmuutokset, kuten vetäytyminen ja vääriin paikkoihin pisaaminen.
Hammassyöpymän hoitona on vaurioituneiden hampaiden poisto, sillä sairautta ei voi parantaa. Ennaltaehkäisyssä ja sairauden etenemisnopeuden hidastamisessa hampaiden säännöllinen peseminen ja hammaskiven säännöllinen poistaminen voivat auttaa. Jos epäilet kissallasi hammassyöpymää, on tärkeää varata aika eläinlääkäriin, sillä tauti on kissalle erittäin kivulias.
